Kuusiselän kaatopaikka

Katso sijaintikartta

 

Kuusiselän kaatopaikka on avoinna arkisin:

Maanantai

klo 7 - 17

Tiistai

klo 7 - 16

Keskiviikko

klo 7 - 18

Torstai

klo 7 - 18

Perjantai

klo 7 - 15

Vuonna 2005 avattu Kuusiselän kaatopaikka on Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisin kaatopaikka. Kuusiselkä on tavanomaisten yhdyskunta-, rakennus- sekä erityisjätteiden loppusijoituspaikka, eli Kuusiselkään tuotuja edellä mainittuja jätteitä ei enää lajitella tai hyödynnetä energian tai materiaalien tuotannossa.

Meille voit tuoda vastaanottoehtojen mukaisesti sekajätettä, hyödyntämiskelvotonta rakennusjätettä, ongelmajätettä sekä piha- ja puutarhajätettä. Henkilöauton peräkärryyn mahtuvat pienerät voi viedä lähimmälle jäteasemalle.

Otamme vastaan myös erityisjätteitä, mutta niiden tuonnista on aina sovittava etukäteen.

 

Kaatopaikkakelpoisuus Kuusiselän kaatopaikalla

Kuusiselän kaatopaikan käyttämistä ohjaa lainsäädäntö ja ympäristölupa, jonka mukaan määritellään esimerkiksi vastaanotettavien jätteiden laatu. Kuusiselän kaatopaikka on luokiteltu tavanomaisen yhdyskuntajätteen kaatopaikaksi.

Lähtökohta on että Kuusiselän kaatopaikalle voi ottaa sellaisia jätteitä, jotka täyttävät tavanomaisen yhdyskuntajätteen kaatopaikkakelpoisuuden vaatimukset.

Tällä hetkellä uusin kaatopaikkakelpoisuusasiassa käytettävä julkaisu on Ympäristöhallinnon ohjeita, 2/2006: Jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden toteaminen, joka perustuu asetukseen, 202/2006. Jäte on tutkittava niillä menetelmillä kuin mitä asetuksessa ja oppaassa sanotaan, muutoin tutkittavasta aineesta ei saa tarvittavaa tietoa.
 
Ohessa linkki asetukseen ja ohjeeseen:
Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta, liite 2, menetelmät ja arvot.

Ympäristöhallinnon ohje jossa sivulta 65 alkaa käytännön läheinen tekstiosuus.

 

Linkki ympäristöhallinnon sivulle, jossa lyhyt tiivistelmä asiasta.

Toivomme asiakkailta aktiivisuutta jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden selvittämisessä. Toivomme, että otatte itse yhteyttä Kuusiselän kaatopaikan käyttöpäällikköön sellaisten jätteidenne osalta, joista kaatopaikkakelpoisuusselvitiys vaaditaan.




Tarkemmat jätteiden vastaanottamisen ja lajittelun edellytykset on määritelty oheisissa jätteiden vastaanottoehdoissa. Tutustu myös hinnastoihin ja jätetaksaan.

Kuusiselän kaatopaikka sijaitsee 20 km päässä Rovaniemen keskustasta. Ajo-ohje: Rovaniemen keskustasta Ranuan suuntaan (Ranuantie, KT 78) 17 km josta opaste oikealle "Kuusiselkä". Risteyksestä on matkaa kaatopaikalle 3 km. 

Huomioi jätettä kuljettaessasi liikenneturvallisuus ja estä ympäristön roskaantuminen. Peitä ja sido kuormasi siten, ettei jätettä putoa kuormasta tielle.

Tullessasi kaatopaikalle aja ensin ajoneuvovaa'alle ja käy kertomassa vastaanottotilassa tuomasi jätteen laatu. Annamme sinulle ajo-ohjeet jätepenkalle ja osoitamme jätteen purkupaikan. Maksun suoritat takaisin tullessasi ajettuasi ensin uudestaan punnittavaksi vaa'alle. Voit maksaa käteisellä, pankkikortilla, luottokortilla tai Visa Electronilla. Ammattiliikenne ja vakituiset yritysasiakkaat voivat sopia myös laskutuksesta.

Arkipyhän tai juhlapyhän sekä pääsiäis-, juhannus- tai jouluaaton sattuessa aukiolopäiville ovat jäteasemat sekä Kuusiselän kaatopaikka suljettuina.

Lisätietoja:

Jäteneuvonta 0800 120 230,maanantaista perjantaihin klo 9-15 (veloitukseton).
Kuusiselän kaatopaikka 0207 120 231
Satu Portti, käyttöpäällikkö 0207 120 233

 


Rovaniemen kaupungin jätemaksutaksa

Rovaniemen toimipisteiden vastaanottohinnastot

Rovaniemen toimipisteiden vastaanottoehdot

 

Napapiirin Residuum Oy
Käyntiosoite: Betonitie 3, 96320 Rovaniemi. Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi
Puh. 0207 120 230